keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Pitkästä aikaa!

Täältä huutelee kovin nolo pitkästä blogitauostaan, mutta jo armeijasta kesällä kotiutunut reservin kersantti ja tuleva ensihoitaja! Paljon on ehtinyt tapahtua tässä välissä, pääsin siis sisään haluamaani kouluun Metropolia Ammattikorkeakouluun Helsinkiin, jossa siis opiskelen ja 3,5 vuoden päästä olisi tarkoitus valmistua ensihoitaja amk:ksi. Olen myös muuttanut pois lapsuudenkodistani yhteen miehenpuolikkaan kanssa ja tällä hetkellä asustelen avovaimona Espoossa. Pahoittelen jo etukäteen, olen unohtanut kaikki ihanimmat langat ja mallit mitä olen neulonut, mikäli bongaat tutun mallin niin kerrohan ihmeessä. :D Ensin pieni sukkaputki. Polvekeraidalliset ovat olleet suuressa kulutuksessa, niin helppo malli neuloa mutta kuitenkin kaunis pinta.
Perussukat Novitan aloevera-langasta. Tarkoitus olisi tehdä itselle sukat näistä, toinen on vasta valmistunut, alko perusmallineulonta tökkiä jo heti alkuunsa... Puikkoina 3,5mm bambut.

oranssia seitsemää veljestä, nämä sukat neuloin armeijassa vapaa-ajalla ja pidin niitä maihinnousukengissä varpaita lämmittämässä. :)

Lankana lahjakseni muinoin saama Opal.

Lankana Reginan neonpinkki akryylihirvityslanka saksanmaalta.
Siinä muutamat polvekeraidalliset. Nämäkin toistaiseksi kaikki itselle.

Sitte iskiki kauhia myssyneuloosi...

Ihanaiseen baktukseeni passaava pipo. Novita Puro Tundra on tehostevärinä ja Novitan seiskaveikka harmaana raitana. Ihan peruspipa.

Schoeller et Stahlin alpaca lankana ekassa, tokassa novitan isoveli, myssyn mallia en nyt muista.

Tämä on epäonnistuneen näköinen palmikkopipa menee yksivuotiaalle serkuntytölle, marinoituneesta villalangasta.

Mikäs muukaan kuin Jatan Mariomyssy, oranssista seiskaveikasta.

Ihan peruspipo, lankana joku alennuspuuvillalanka Anttilasta.

Taas peruspipo. Schoeller et Stahlin limbo, jota sain poikaystävältäni yo-lahjaksi.

Tässä taas Mariomyssy. Lankana muistaakseni Novita Aino. Eka ja vika kerta kun neuloin tästä langasta. Ihan kauheeta nuhjua neuloa ja vielä nuhjusemmaks menee ku neuloo, kattokaa ny tätäki. Muutama kerta käytetty.

Tässä lankana ystäväni Japanista tuoma vihreä ja paksu glitter-lanka. Mallina yllättävästi Mariomyssy.

Tämän neuloin uutukaiselle Canonin digipokkarilleni suojaksi.

1 kommentti:

satumh kirjoitti...

mario on kyllä niin huippu mysymalli, iteki tehny monta ja meinaan tehä vielä lisääki. :)!